Hakeuduin viime kesänä lääkärille, koska olin todella kyllästynyt tähän ylipainoon. Olen kyllä yrittänyt itse useita kertoja saada painon pois, mutta ikävä kyllä se on tullut aina takaisin ja verojen kanssa. Pääsin ravitsemusterapeutille 8.9.2016 ja painoni oli sillon 151,1kg. Seuraavaksi menin lääkärin kanssa juttelemaan ja painoni oli noussut 152,4kg ja tämän käynnin jälkeen sovittiin, että painoni pitäisi saada 144kg, että lihavuusleikkaus projekti etenisi. Minulle katsottiin seuraava aika joulukuun, mutta jouduin perumaan ajan. Sain seuraavaksi ajaksi 12.1.2017. Tuolla käynnillä painoni oli 152,3kg. Eli paino oli 100g vähemmän, kun silloin syyskuussa. Koska painoni ei ollut pudonnut, antoi ravintoterapeutti minulle uuden ajan. Uusi aika on 3.4.2017. Eli 4 viikon kuluttua. Mua ärsyttää edes myöntää, että painoni on tällä hetkellä 149,9kg. Joo, onhan paino pudonnut 2,4kg, mutta edelleen uupuu 5,9kg, että projekti etenisi. Mä en halua, että tämä projekti siirtyy enään yhtään. Koska se on siirtynyt jo ihan tarpeeksi. Kun mä nyt saan painoni pudotettua tuohon 144kg, niin todennäköisesti leikkaukseni suoritetaan syksyllä. Loppujen lopuksi se syyskuu tulee todella nopeasti. Kaikki on nyt vain minusta itsestäni kiinni. Se on nyt kaikki tai ei mitään tilanne. Ja nyt on se hetki, kun on oikeasti pakko alkaa tekemään jotain, että pääsen leikkaukseen ja elämäni helpottuu moneltakin osalta.