Nyt on toden teolla tullut unohdettua koko blogi. Tässä on nyt vaan ollut niin paljon kaikkea taas, että ei vaan ole ehtinyt tai muistanut päivittää tätä. Muutin siis kesäkuun alussa omaan kotiin. Ja heti, kun muutto oli suoritettu, niin maanantaina olin korvaleikkauksessa. Mulla paikattiin tärykalvo ja ja leikattiin kitarisat. Siitä alkoikin taas 3 viikon toipuminen. Tätä ei oikein helpottanut se, että sain kaupan päälle vielä flunssan joka teki toipumisesta entistä vaikeampaa, koska niistäminen oli yksi asia kiellettyjen asioiden listalla. Mutta mä selvisin tästäkin. Tosin täytyy sen verran kyllä myöntää, että ruokailuun ja veden juontiin en ole juurikaan ehtinyt kiinnittää huomiota. Joten tästä syystä painon laskukin on vähän hidastunut ja ehkä vähän jopa jumiutunut. Mutta ymmärtää sen nyt toisaalta, koska koko kesäkuu meni melkeinpä siinä toipuessa. Mutta nyt on taas aloitettu ns. puhtaalta pöydältä ja voin vaan keskittyä oikein syömiseen ja liikkumiseen.

MIstä tulikin mieleen, että tämän aamun paino oli siis 114.7kg. Eli kokonaisuudessaan painoa on pudonnut 37,6kg ja leikkausaamusta painoa on pudonnut 20.3kg. Ei oikein pääkoppa meinaa pysyä perässä siinä, kun paino tippuu. Mutta kyllä tämä tästä.