Otetaan tähän alkuun heti tämän hetkinen tilanne. Eli projektin alusta painoa on tippunut 47,6kg ja leikkauspäivästä:30,3kg

Mutta itse asiaan. Eli ennen tuota lihavuusleikkausta mä olin vaan väsynyt ja laiska ihminen. Välillä tuntui, että kaikki tekeminen oli niin raskasta ja oikein mikään ei vaan kiinnostanut. Välillä tuntui, että en ole myöskään minkään arvoinen, että olen vain pyöreä 0. Uusia vaatteitakin olis joskus ollut kivaa ostaa, mutta eihän niitä mistään kivajalka kaupasta saanut, vaan ne piti tilata ellokselta ja toivoa parasta, että ne vaatteet on sopivan kokoisia, koska ainahan siinä on oma rumpa, kun lähdet niitä tuotteita takaisin lähettämään. Aika usein oli niitä epätoivon päiviä ja mietti, että tätäkö tää mun loppu elämä tulee olemaan. Mikään ei tunnu tekevän onnelliseksi pitkäksi aikaan, mikään ei tunnu miltään ja ahdistaa, kun haluaisi jaksaa tehdä asioita, mutta ei vaan pysty, kykene ja jaksa. Kaikkiin tarvitaan energiaa. Eihän sitä ole. Se kaikki energia mitä sulla on, menee siihen, että sä kannat itses paikasta a paikkaan b. Siihen se sun energia riittää. Juu ja kyllä mä yritin monta kerta mitä ihmeellisimpiä laihdutusvinkkejä. On niitä kokeiltu. Ei vaan toiminu. Tai no sen sä varmaan päättelitkin jo tosta otsikosta. 

Välillä musta tuntuu, että ihmiset oikeesti luulee, että päätös mennä lihavuusleikkaukseen on jotenki hirveen helppo. Että sä vaan soitat lääkäriin ja kerrot mitä haluat ja sit sut vaan leikataan ja tadaa, sä olet laiha! Wau! Joo, no voin kertoa, että se ei ihan niin yksinkertaista ole. Ensinnäkin tämä on todella pitkä prosessi. Ja sen prosessin aikana katsotaan, että onko susta ihan oikeesti tähän vai onko tämäkin huono vaihtoehto. Koska itse leikkaushan ei takaa sitä, että sä vaan laihdut. Mä voin kertoa ihan kokemuksesta, että leikkauksenkin jälkeen pystyy lihoamaan. Ei se tosiaan ole mikään oikotie onneen. Jos jatkat samalla linjalla, kun ennen niin kyllä se paino lähtee takaisin nousuun.

Mutta mitä tulee siihen leikkauksen jälkeiseen elämään. Voihan mahoton!

Mulla on paino lähteny niin reippaasti laskuun, että välillä ihan pelottaa. Toki se olis varmaan pudonnut enemmänkin, jos vaan olisin noudattanut tiukkaa ruokavaliota ja liikkunut säännöllisesti, mutta olen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Mutta se mikä tässä on ollut outoa, hassua niin tuntuu, että pää ei oikein meinaa pysyä mukana tässä vauhdissa. Joka kerta, kun nään itseni peilistä, niin siellä tuijottaa se sama ISO ihminen. Vaikka kuinka koitan tuijottaa ja kertoa itselleni, että "kato nyt kuinka paljon sä olet laihtunut", niin ei se oikein auta. Aivot on erimieltä asiasta. Ja vaikka ostaisin uusia pienempiä vaatteita, nii sekään ei ilmeisesti kerro aivoille tarpeeksi, että mä olen todella laihtunut paljon. Mitä tulee muuten noihin vaatteisiin, niin on muuten ihan älyttömän hieno tunne, kun sä voit ostaa farkut ns. normaali ihmisten vaatekaupoista. Mä en varmaan ikinä unohda sitä tunnetta! Se oli vaan niin mieletöntä! Tai se tunne, kun menet leffateatteriin ja sun perse ei olekkaan enään niin iso, vaan se mahtuu iha heittämällä siihen penkkiin! :D (Vähän huumoria) Ja onhan noita muitakin juttuja. Ei edes muista kaikkia. Mutta ennen kaikkea se mitä tää lihavuusleikkaus on mulle tuonu, on se, että mä oon alkanu pikku hiljaa saamaan mun itsetuntoni takas ja huomaan, että päivä päivältä mä jaksan enemmän liikkua. Tässä nyt jotain muutamia asioita.