Kaikista suurin muutos tämän leikkauksen jälkeen on ollut se, että miten paljon olen jaksanut liikkua ja kuinka paljon mulla on energiaa tehdä asioita. Jaksan kävellä helposti 6km lenkkejä. Ja varmaan pidempiäkin matkoja jos menisin yksin, mutta toistaiseksi tuon koiran kanssa ei nyt ole tullut käveltyä enempään, kuin tuo 6km. Se on aina oma juttunsa, kun on koira mukana, kun pitää pysähtyä ja komentaa koiraa. Yksin se olisikin varmaan vähän erilaista, kun saa mennä omaan tahtiin ja ei tarvii pysähtyä kokoajan. Olen myös jaksanut käydä siellä salilla ja senkin olen tehnyt niin, että olen kävellyt salille ja käynyt vielä ns. lämmittely salilla soutelemassa tai pyöräilemässä. Ja siitä sitten salin puolelle ja salilta vielä kävellyt kotiin. Matkaa on joku 2,4km. Salilla käyminen ei vielä ulospäin näy, mutta kyllä sen ainakin tietää, että jotain on tehnyt, kun lihaksissa tuntuu. Olen kuitenkin muistanut aloittaa kevyillä painoilla, koska eihän tässä touhussa ole mitään järkeä jos tämän aloittaa liian suurilla painoilla ja sillä sitten hajottaa itsensä ja siihen se kiinnostus sitten lopahtaakin. 

Mitä tulee muuten tähän leikkauksen jälkeiseen elämään, niin vielä on näköjään vaikea muistaa se, että ruuan jälkeen ei voi esim. cola zeroa juoda heti perään. Nimimerkillä kokemusta on. Eilen tuli juotua aika pian ruuan jälkeen colaa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että alkoi kipuja ja tuli olo, että pakko oksentaa. Ja no onneks olin kotona. Nyt pitäis oikeesti vaan yrittää malttaa odottaa pidempi tovi ja juoda vasta sitten. Ja joo varmaan olis parempi vaihtaa koko cola vaikka veteen, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ihan kaikkea en aio itseltäni kieltää. Koska kyllä elämässä täytyy olla niitä pieniä paheitakin. Ja cola zero nyt ei omasta mielestäni ole ihan hirveän iso pahe :) 

Lisään vielä tuosta liiikunnasta sen verran, että viime viikolla tuli käveltyä 101734 askelta! :D Se on mun mielestä aika hyvin. Siis jos miettii, että ennen leikkausta tuli käveltyä sellaiset 50000, jos sitäkään. Jossain tais joskus lukea, että ihmisen pitäisi ainakin 10000 askelta kävellä päivässä. Toivon, että tämä innostus jatkuu ja saan tuosta lenkkeilystä ja salilla käymisestä oikeesti uuden elämäntavan itselleni :)

ps. paino oli tänä aamuna 103,5kg. Eli huhtikuusta on pudonnut 31,5kg ja suurimmasta painostani 48,8kg!!!